SULJE
Omakuva päiväkirjasta 1931

Hilpeä omakuva tempaa katsojansa mukaan Tukholman yöhön, opiskelijatytön kotimatkalle. Tytön habituksesta huokuu nuoren opiskelijan vapaus ja pelottomuus. Naiseuden värikkäät tunnusmerkit loistavat kaupungin mustaa yötä vasten: huolettomasti viheltelevä hahmo ottaa oikeutensa liikkua yksin yössä alistumatta naisia ahdistavalle pelon maantieteelle – vaikka tarkemmin katsoen tytön silmät tarkkailevatkin ympäristöä luonnottoman suuriksi laajentuneina.

Maalauksen villi riehakkuus kertoo myös Toven suuresta huojentuneisuudesta, kun hän pääsi eroon oppivelvollisuuskoulusta: ”Nyt olen vapaa nuori daami, sillä skole on ikuisiksi ajoiksi sulkenut kitansa takanani.
Ja nyt minä alan elää”, kirjoitti Tove toukokuussa 1930. Syksyllä hän kirjoittautui Tukholman taideteolliseen kouluun suuntauksenaan mainospiirtäminen ja muotoilu. Haaveena oli pyrkiä myöhemmin Akatemiaan. Syksyllä 1931 Tove jatkoi opintojaan Tukholman Ylemmässä taideteollisuuskoulussa paino- ja taidekäsityön linjalla, kuvittaja- ja mainospiirtäjäkoulutuksessa, jossa opiskeltavien aineiden listalla olivat korkeampi taideteollinen ammattipiirustus, kirjoitus ja heraldiikka, mallipiirustus, koristemaalaus ja kirjataide.

Värit olivat Tovelle tärkeitä jo tuolloin. Palaute maalauksen yliopettaja Brandtbergilta oli hänelle merkitsevä: ”Tänään olin tekemässä temperamaalausta mikä kiinnostaa minua kovasti. Vihaisena kuin ampiainen, tietenkin – pelkäsin mahdollisia ivallisia kriitikoita, minulla oli väriä korviin asti ja purkkeja kolmen metrin säteellä, huhkin hirveää vauhtia naama punaisena ja ihan hermona – lyhyesti sanoen sellainen minä olen kun jokin kiinnostaa minua. Silloin tuli Brandtberg. Seisahtui taakseni ja vain katseli. Minä lyyhistyin kasaan, nuolaisin pelkkää hermostuneisuuttani ja hajamielisyyttäni pensseliä ja sain kurkkuni täyteen formaliinia. – Neiti, Brandtberg sanoi, – käytätte liikaa väriä. Tauko. Sitten: – Hakekaa Akatemiaan. Teissä on ainesta. Niin sanoi ja hävisi. Nyt olen niin ylpeä että se tuntuu melkein ikävältä.” (Päiväkirjasta 1932.)